tiistai 22. helmikuuta 2011

I love food

Kyllä sitä pitää kipeänkin syödä. Viime viikolla meidän huushollissa tarjoiltiin muun muassa seuraavissa kuvissa näkyviä herkkupöperöitä. Mä väänsin viikko sit keskiviikkona vikoilla voimillani ennen kuumeilua noi ylemmän kuvan viherpippuri-Koskenlaskijalla täytetyt jauhelihatyynyt ja viekkuun porkkana-lanttumuusia voilla ja persiljalla. Voin kertoo, että oli aika himputin hyvää! Oon katkera vaan siitä, että unohdin heittää ton muusikeon päälle persiljatupon ennen kuvan ottamista. Neurootikon elämä on joskus rankkaa.



























Mies ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi, tai mua siis, ja kyhäsi viikonloppuna kasaan ihanaa mukamas-pastaa porkkanasta ja kesäkurpitsasta siivuttamalla ja kuorrutti komeuden suussa sulavalla bolognese-kastikkeella ja kunnon parmesanjuustolla. Tämä myös vei kielen mennessään! 

Jälkkäripuolella mentiin kevyellä ja simppelillä, eli omenasiivuilla, jotka paistoin kevyesti kookosöljyssä. Päälle ripottelin makua antamaan kanelia ja hunajaa. Oli muuten niin herkullista. Kookosöljy vei omenista kaiken kirpeyden pois ja mausta tuli kanelin ja hunajan kanssa ihanan pehmeä ja täyteläinen. 

























Onneks tosiaan söin just, mutten saattais vatsa vähän kurnaista, kun näitä fotoja kattelee!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam! Näyttää herkulliselta :) Muuten laitoin sulle s-postia, jos vain et ole uudestaan arponut.

-Sonja

Tarzan kirjoitti...

Sonja: Eiks näytäkin?! :D En ole, sun meiliä odotellut.