maanantai 15. marraskuuta 2010

Pohjaton pizza!

Oltiin miehen kanssa lauantaina pitämässä porukoiden kämppää pystyssä ja nauttimassa vähän suuremmista neliöistä, kuin normaalisti. Illan menu koostui uudesta kokeilusta, Monkeyfood.netistä löytyneestä pohjattoman pizzan reseptistä. Ideana oli siis vaan olla syömättä vehnäjauhoa, jota normipizzan pohja on pullollaan. 

Pohjaan tulee siis (me käytimme) reilu puoli kiloa juustoraastetta ja hiukan vähemmän raastettua porkkanaa. Tee niistä sekoitus, jonka levität pellin päällä olevalle leivinpaprulle. Mausta esim. oreganolla. Uunita n. 20 minsaa 200:ssa asteessa ja ota pois. Anna vetäytyä hetki. Tämän jälkeen heitä päälle tomaattipyree, kuten tavallisenkin pizzapohjan päälle. Sen päälle sitten vapaavalintaiset täytteet. Meillä oli salamia, kirsikkatomskuja, mozzaa, broilerin jauhelihaa ja tuoretta basilikaa päällä. Sit uuniin uudelleen samaan lämpötilaan ja pidetään siellä vielä n. vartin verran. 



Pizza oli aluksi liian löllöä, koska nälkäiset ruokailjat eivät malttaneet antaa sen vetäytyä kunnolla, mutta tänään kun vedin samaa settiä lounaaksi duunissa, oli jääkaappikylmä "pide" supernannaa ja sopivan jähmeää. Maistu yllättävänkin paljon pizzalle, mutta tota koostumusta meillä oli vielä tarkotus jalostaa edelleen, ehkä. Alkuperäisessä ohjeessa nuo määrät ja paistoajat oli jätetty merkkaamatta, joten sovelsimme ohjetta aika mielivaltaisesti. 

Oli tää kuitenkin sen verta herkkua, että varmana tehdään toistekin! Viininä ihanaa punaista Italoa. 

4 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Moi,

Kannattaa testata myös tämä pizzapohja, on tosi hyvää!
http://www.karppaus.info/resepti/resepti.php?id=83

Tarzan kirjoitti...

Emma: Kiitti vinkistä, pitääpä koklata seuraavan kerran pizzanhimon iskiessä! :) Toi karppaus.info on muutenkin täynnä vaikka mitä hyviä reseptejä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuota karppaus.infon pitsapohjaa paremman pohjan saat seuraavasti:

4 kananmunaa
3 rkl ruisjauhoja
4 rkl vehnälesettä
1 rkl psylliumia (saa ihan normimarketeista)
150 g juustoraastetta

Uuniin 200 asteeseen 15 minuutiksi, sen jälkeen kaikki täytteet mitä haluaa laittaa ja uuniin vielä toiseks 15 minuutiksi :)
Tulee ihan älyttömän hyvää (oikeestaan oon tykänny tästä enemmän kuin vehnäjauhopohjasta) ja on hurjan täyttävää!

Resepti on lainattu täältä:
http://kermapersekokkaa.blogspot.com/ (jostain sieltä reseptikehittelyistä muistaakseni löytyy :)

Tarzan kirjoitti...

Ano: Kiitti myös sulle vinkistä! :) Piti oikein googlettaa toi psyllium, kun ikinä siitä kuullukaan... :D Laitetaan tämä korvan taa.